Viime aikoina olen ajatellut paljon Väinö Linnan vuonna 1954 ilmestynyttä kirjaa Tuntematon sotilas sekä siitä tehtyjä elokuvia. Syynä on tietenkin Aku Louhimiehen ohjaama tulkinta ikonisesta klassikosta. Kuullessani aikeista tehdä tarinasta kolmas elokuva, hymähdin epäuskoisen huvittuneena, minkä jälkeen aloin mielessäni listata projektin turhanpäiväisyydestä kertovia seikkoja. Syynä reaktiooni ei ollut ohjaaja - jonka aiempia töitä en ole juurikaan nähnyt - tai keskustelua herättäneet näyttelijävalinnat, vaan se, että pidän kirjaa ylivertaisena ja Rauni Mollbergin ohjaamaa elokuvaa loistavana. Vähitellen olen alkanut suhtautua tarkasti seurattuun, yhden kuolonuhrin vaatineeseen suurtuotantoon myönteisemmin. Ehkä se kuten moni muukin tarina on ohjattava kerta toisensa jälkeen uudelleen. Uusimman version katsominen saa kuitenkin osaltani odottaa televisioesitystä, sillä olen lopettanut elokuvateattereissa käymisen.

Tutustuin Tuntemattomaan muistaakseni viidesluokkalaisena, jolloin Mollbergin elokuva näytettiin televisiossa ensimmäisen kerran. Raadollinen väkivalta ei järkyttänyt minua, vaan katsoin elokuvaa jännittävänä tarinana Korkeajännitysten ja sotaleikkien rinnalla. Pian elokuvan katsomisen jälkeen luin romaanin. Kaikkiaan olen lukenut sen viidesti, viimeksi 11 vuotta sitten. Kolmannellä ja neljännellä lukukerralla aloin ymmärtää, ettei kyseessä ollut "pelkkä sotakirja", tusinatarina, joissa ruuti palaa ja veri lentää, joiden suurkuluttaja vielä yläasteella olin. 11 vuotta sitten kiinnitin huomiota erityisesti pieniin yksityiskohtiin, kerronnan vivahteisiin, ajatuksiin kertovat paljon oleellista ihmisyydestä ja suhtautuvat ankaralla ivallisuudella sodan mielettömyyteen. Erityisesti mieleeni on jäänyt lause: "Jälleen aika sai tapahtuman täytteekseen", jonka välillä ajattelen kertovan kaiken oleellisen - kaikesta. (Nyt tosin epäilen oliko sanonta sittenkään Tuntemattomasta, pikaetsinnällä en sitä äsken löytänyt.) Kirjassa on paljon sellaista mitä elokuva ei voi saavuttaa, se keskittyy väistämättä ulkoisten tapahtumien kuvaamiseen, ellei sitten käytetä sisäistä monologia tai kertojaääntä, joka esittää ajatuksia ja kommentoi tapahtumi. Elokuva taas tuo vaivattomammin tunnelmia, johdattaen katsojan pohtimaan samoja kysymyksiä kuin kirjassa, vaikka ei niitä suoraan toistakaan.

Nähtyäni ensimmäisen kerran Edvin Laineen ohjaaman elokuvaversion, olin pettynyt. Elokuvassa on paljon hyvää, mutta karrikoiden voidaan sanoa, että yli-ikäiset stand up -koomikot kuolevat sydänalaansa pidellen olipa kuolinsyy mikä tahansa, kaatuen maahan ikuisuudelta tuntuvan ajan Finlandian soidessa. Toteutus on monin paikoin filmattua teatteria, jossa lymyää aimo annos puskakomediaa. Moni kohtaus jää kaipaamaan loppuhuipennukseksi vitsirummun pärähdystä. Aikansa lapsi on kestänyt aikaa joiltakin osin - esimerkiksi kahden sotilaan teloituskohtaus on voimakas - mutta tärkein kriteeri eli sodanvastaisuus ei kokonaisuudessaan täyty. Finlandia on jylhää musiikkia, sodassa sen sijaan ei ole mitään jylhää. Sota tiivistyy täydellisesti Mollbergin elokuvan viimeiseen kuvaan, ruumiisiin joita hevoskärryn lavalle peiteltynä kuljetetaan kuin puukuormaa.

Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas sai ilmestyessään Helsingin sanomissa murskakritiikin otsikolla "Purnaajan sota". Muistan myöhemminkin kuulleeni mutinaa, että 'ei se sellaista ollut'. Teoksen suuri suosio saa monet uskomaan, että pyrkisi olemaan yleistys tai totuus, vaikka se on kaunokirjallinen teos, yksi näkökulma aiheeseen. Kirjan henkilöiden purnaaminen ruoan ja varusteiden tasosta, älyttömistä käskyistä tai koko sodasta on mielestäni sekä ymmärrettävää että viisasta. Tuntemattoman sotilaan suuren suosion hyväksi puoleksi voidaan laskea se, että sota-ajan - ja nykypäivänkin - virallisen Suomen totuus haastetaan. Suosion huono puoli on teoksen jatkuva siteeraaminen joka pitäisi kieltää lailla. Lisäksi monet suhtautuvat Tuntemattomaan kuin Raamattuun, vaikka aiheesta on kirjoitettu paljon muitakin hyviä kirjoja, joista osa on täysin unohdettu, tai ainakaan niistä ei ole tehty kolmea elokuvaa. Itse olen alkanut kritisoida teosta siitä, että niin suuri osa ns. "rohkeista" on kirjailijan kotiseudulta.

Tämän hetken uusin Tuntematon on siis elokuvateattereissa. Se on saanut paljon katsojia, sen avulla on myyty suuri määrä monenlaisia tuotteita ja se tulee saamaan lukuisia Jussi-patsaita. Aamen. Jään odottamaan televisioesitystä mielessäni yksi jännittävä kysymys: kuka tällä kerralla saa uudet saappaat?